Pajakuulumisia helmikuulta – uusia yhteistyökumppaneita

Joemopa Joensuun moottoripajan tuki ry Tuki Yleistä

Kerrotaan välillä tännekin, mitä pajalle kuuluu.

Saimme paikalliset Lionsit, Lions Club Joensuu Adam & Eva, tukemaan toimintaamme jo vuosi sitten, mutta detaljien säätäminen ja korona sotkivat aikataulutusta. Nyt olemme taas kuitenkin normaalissa, eli: meillä on nyt nosturi, jota on jo esitelty videolla.

Lisäksi tuoreimpina yhteistyökumppaneina kelkkaan ovat loikannet mukaan Virtasenkauppa.fi, Puutukkuri ja Tube- Keijo. Näistä lisää myöhemmin, kunhan päästään kunnolla vauhtiin.

(klikkaamalla linkeistä lisätietoja)

Pajalle saa tulla kurkkimaan, samassa pihassa on myös Tehogrilli ja Joensuun itsepesuhalli ja vieressä Studio Flamen parturi-kampaamo